Uudistettu jätelaki astuu tänään voimaan – tunnista velvoitteesi

Jätelain laaja uudistus, jolla vauhditetaan kierrätystä ja kiertotaloutta, astuu voimaan tänään heinäkuun 19. päivä. Jätelain uudistus aiheuttaa toiminnan muutoksia monilla eri toimialoilla, yrityksissä ja organisaatioissa. Kierivä auttaa pysymään lakimuutoksen vaatimuksista ajan tasalla.

Uusi jätelaki velvoittaa jätealan toimijat erilliskeräämään ja kierrättämään jätteitä entistä tehokkaammin. Lisäksi toiminnanharjoittajille tulee uusia kirjanpito-, raportointi- ja ilmoitusvelvollisuuksia. Kemikaalilain muutos astuu voimaan yhtä aikaa jätelain muutoksen kanssa. Uuden lain mukaan esineiden toimittajia velvoitetaan toimittamaan tiedot erityistä huolta aiheuttavia aineita (SVHC-aineita) sisältävistä esineistä Euroopan kemikaaliviraston ylläpitämään julkiseen SCIP-tietokantaan.

Kierrätystavoitteet nostetaan vuoteen 2025 mennessä 55 prosenttiin ja jo vuonna 2035 kierrätysaste on 65 prosenttia. Vaatimukset kotitalouksien, yritysten ja muiden toimijoiden jätehuollosta tarkentuvat asetuksilla, jotka ovat parhaillaan lausuntokierroksella.

Yritysten kannalta on merkittävää, että jätelain uudistuksen tavoitteena on myös tehostaa jätevirtojen seurantaa ja edistää jätealan digitalisaatiota. Tämä tarkoittaa, että yritysten kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuuksiin tiukentuvat ja vaarallisten sekä eräiden muiden jätteiden kulun seurannassa siirrytään sähköisten siirtoasiakirjojen käyttöön.

Tarvitsetko apua jätelain velvoitteiden tunnistamiseen?

Seuraa Kierivän uutisointia aiheesta. Kierivä on valmistellut kattavan verkkokoulutuspaketin jätelaista, ja lisäksi tarjoamme yrityskohtaista konsultointia.

Lisätietoja:

Riikka Kinnunen
riikka.kinnunen@kieriva.fi puh. 043 850 0930

Scroll to Top