Kierivän missiona on auttaa yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa ja muuttamaan maailmaa vastuullisemmaksi. Tarjoamme kiertotalouden ja vastuullisuuden asiantuntijuutemme tälle muutosmatkalle erilaisten projektien ja hankkeiden muodossa.
Vuonna 2024 olemme tukeneet yrityksiä vastuullisuustyössä ja jatkaneet työtämme kiertotalouden edistämisen parissa. Olemme auttaneet yrityksiä CSRD-kestävyysraportoinnin mukaisten kaksoisolennaisuusanalyysien toteuttamisessa sekä CSRD:n mukaiseen raportointiin siirtymisessä. Kiertotaloudessa olemme keskittyneet erityisesti rakennusosien uudelleenkäytön edistämiseen, taksonomian kriteereiden soveltamiseen sekä purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitystä koskevaan sääntelyyn. Myös kiertotalouslakiin liittyvä jätetiedon julkisuus ja saatavuus on ollut meillä työn alla.
Kestävyystietoutta tarvitaan tulevaisuudessa eri aloilla ja eri tehtävissä yhä enemmän, ja siihen me Kierivällä olemme tarjonneet osaamistamme. Vuoden aikana olemme toteuttaneet lukuisia koulutuksia ja kehittämishankkeita. Koulutuksissamme olemme käsitelleet esimerkiksi CSRD-kestävyysraportointia, EU-taksonomiaa, hallituksen ja johdon roolia vastuullisuustyössä, vastuullisia hankintoja sekä materiaalien kierrätystä ja rakentamisen kiertotaloutta tulevassa lainsäädännössä. Haluamme antaa asiakkaillemme konkreettisia työkaluja ja tukea nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä menestymiseen.
Asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa olemme saaneet mahdollisuuden syventää osaamistamme ja löytää uusia ratkaisuja vastuullisuuden ja kiertotalouden haasteisiin. Haluammekin lämpimästi kiittää teitä luottamuksesta, onnistuneesta yhteistyöstä ja mahdollisuudesta olla mukana tekemässä merkityksellistä muutosta kohti kestävämpää maailmaa.