Jätelaki tutuksi: Erilliskeräysvaatimus ja etusijajärjestys

Jätelainsäädäntö pyrkii ohjaamaan yhteiskuntaamme kohti luonnonvarojen kestävää käyttöä ja materiaalien tehokasta kiertoa. Jätelaki ohjaa jätteiden käsittelyä, kierrätystä ja myös kannustaa uudelleenkäyttöön. Se asettaa selkeät ohjeet ja velvoitteet yritysten, kuntien ja kotitalouksien jätehuollolle. Jätelaki velvoittaa myös yrityksiä ja kiinteistöjä järjestämään asianmukaisen jätteiden kierrätyksen. Joko teidän yrityksessänne on hoidettu erilliskeräys kuntoon? 

Yksi jätelainsäädännön ydintavoitteista on edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä.  Luonnonvarojen käytön vähentäminen liittyy vahvasti jätteiden määrän vähentämiseen ja materiaalien saattamiseen uudelleen kiertoon. Yhdessä nämä toimenpiteet auttavat vähentämään resurssien ylikulutusta. Tätä tavoitetta tukee jätelaissa määritelty jätehierarkia, eli etusijajärjestys joka järjestää materiaalien kierron eri vaiheet tärkeysjärjestykseen. Etusijajärjestys korostaa ennen kaikkea syntyvän jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämistä – eli vaikkapa uudelleenkäyttöä tai ruokahävikin vähentämistä. 

 

Jätehierarkia eli etusijajärjestys

 

Etusijajärjestystä kuvataan usein kärjellään seisovan kolmion avulla, jossa tärkein ja laajin painopiste on kolmion yläosa.  Tärkeimpänä järjestyksessä on ehkäistä jätteen syntymistä ja haitallisuutta. Kakkosena tulee uudelleenkäytön valmistelu ja kolmantena kierrätys eli materiaalina hyödyntäminen. Neljäntenä tulee muu hyödyntäminen, esimerkiksi energiana tai maantäytössä, ja vasta viimeisimpänä kolmion kärjestä löytyy loppukäsittely. Loppukäsittelyllä tarkoitetaan sijoitusta kaatopaikalle tai esimerkiksi vaarallisen jätteen hävittämistä polttamalla.

 

Mitä etusijajärjestyksen mukainen syntyvän jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen voi tarkoittaa yritysmaailmassa? Yrityksen ydinliiketoiminta voi esimerkiksi perustua jakamistalouteen, jossa useat toimijat voivat käyttää samoja palveluita tai tuotteita ilman, että heidän tarvitsee omistaa niitä. Tämä jo itsessään lisää resurssitehokkuutta ja tuotteiden elinkaaren lopussa jätteen syntyä. Liiketoiminta voi myös keskittyä raaka-aineiden tehokkaaseen käyttöön tai hukan pienentämiseen – vaikkapa hävikkiruoan välittämiseen syötäväksi. Joissakin tapauksissa kuten rakennusosien uudelleenkäytössä tahtotila etusijajärjestyksen mukaiselle toiminnalle alkaa olla löytynyt, mutta keinot ja kysyntä ovat vielä hakusessa. 

Uudelleenkäytön valmistelun ero itse uudelleenkäyttöön voi olla häilyvä. Käytännössä uudelleenkäytön valmistelulla tarkoitetaan jätteen tarkistamiseen, puhdistamiseen tai korjaamiseen liittyvää toimintaa, joka mahdollistaa käytöstä poistetun tuotteen tai sen osan uudelleenkäytön ilman muuta käsittelyä. Uudelleenkäyttöön valmistelu kohdistuu siten jätteeseen ja se on jätteen käsittelytoimi. Uudelleenkäytön valmisteluun liittyvät asianmukaiset ympäristölupavaatimukset. Uudelleenkäyttö ilman näitä toimia on puolestaan jätteen synnyn ehkäisyä.

Kolmen etusijajärjestyksen alimman pykälän, kierrätyksen, muun hyödyntämisen ja loppukäsittelyn osalta olemme Suomessa jo hienosti edenneet keskimmäiselle portaalle eli jätteen polttoon sen kaatopaikkakäsittelyn sijaan. Kierrätyksessä, eli jätteessä olevan materiaalin hyödyntämisessä, olemme vieläkin potentiaaliin nähden pitkällä takamatkalla.

 

Yrityksillä on velvollisuus järjestää jätteiden erilliskeräys

 

Vaikka etusijajärjestyksen periaatteet ovat selkeät, niiden täydellisessä toteuttamisessa on käytännön haasteita. Kierrätykseen kelpaavia materiaaleja päätyy edelleen polttoon, vaikka erilliskeräyksen velvoitteita on asetettu niin yrityksille kuin kotitalouksille. Yhteiskunnan suosimat kulutus- ja tuotantomallit ovat suoraan verrannolliset jätemäärien kanssa.  Suomessa jätteen määrä kasvaa tavoitteista huolimatta ja yhdyskuntajätteen kierrätysprosentti sakkaa. Kiertotalouden mukaiset mallit eivät  toteudu käytännön arjessa.

 

Kierrätysasteen kasvattamisessa avainasemassa on jätteen oikea lajittelu ja erotteleminen jo jätteen syntypaikalla. Tätä voidaan täydentää ohjaamalla sekalainen jäte laitoskäsittelyyn, josta siitä saadaan eri tekniikoin materiaaleja talteen. 

Jäteasetus edellyttää jätteen haltijaa, eli esimerkiksi yritystä, järjestämään erilliskeräyksen, mikäli kiinteistöllä syntyy viikossa vähintään

• 10 kg biojätettä (poislukien puutarha- ja puistojäte)
• 5 kg kuitupakkausjätettä
• 5 kg muovipakkausjätettä
• 2 kg lasipakkausjätettä
• 2 kg metallipakkausjätettä ja pienmetallia

 

Laki on asian suhteen monimutkainen, mutta asia on yksinkertainen: järjestä mahdollisuus erilliskeräykseen, kouluta henkilökunta ja seuraa lajittelun onnistumista. Lajittelua ei voi yritys tehdä, sen tekevät yrityksessä työskentelevä henkilökunta. Yksilöt vastaavat lajittelun onnistumisesta ja tuloksesta siinä kuin omasta ydintehtävästäänkin.

Katseen voi siis ihan ensiksi suunnata yrityksen omalle jätepisteelle ja tarkistaa, miltä siellä näyttää? Onko siellä sekalaista lavaa tai puristinta vai rivi kierrätykseen ohjattavien materiaalijakeiden keräysvälineitä? Näkymän kuuluisi olla jälkimmäinen.